sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ristiäiset

Minua pyydettiin tekemään kakunkoristeita pikkuserkkujeni ristiäisiin ja minulle annettiin melko vapaat kädet koristelun suhteen. Teemavärinä oli vaaleanpunainen ja pinkki ja kakkujen päälle toivottiin ruusuja. Ruusuja en ollut onnistuneesti tehnyt tätä ennen mutta kyllä se muutaman harjoitus kappaleen jälkeen lähti sujumaan.
Tässä kuvia siitä mitä sain aikaseksi: 



Kaavat tennareihin löysin Pionilaakson sivuilta ja sovelsin niitä hieman,
Naruna käytin marsipaania ja nimet on kirjoitettu elintarviketussilla 
eli kaikki koristeissa on syötävää!

Ideana minulla oli, että teen kummankin nimen jokaisen kirjaimen omasta palikasta,
mutta aika loppui hieman kesken..

Pienokaisten nimiksi tuli siis Liisa ja Leena